mrstoivola Taistelussa tasapäistämistä vastaan

Vuoden matematiikan opettaja epäonnistui yo-kokeessa

Minulta usein kysytään, miten minusta tuli vuoden matemaattisten aineiden opettaja? Yksi asia on varma: lukiomenestyksen perusteella sitä ei olisi kukaan odottanut.

Ylioppilaskirjoituksissa vuonna 1994 epäonnistuin. Kirjoitin matematiikasta M:n ja reaalista, jossa vastasin pelkästään fysiikkaan ja kemiaan, B:n. Kielissä sen sijaan onnistuin. Sain englannista A:n ja keskipitkästä ruotsista peräti B:n. Näillä arvosanoilla kävelin aikoinaan suoraan (ilman pääsykoetta) Jyväskylän yliopiston fysiikanlaitokselle. Toki lukion päättötodistuksen fysiikan kympistä sai tuolloin mahtavan pistesaaliin. Tulin ulos hyvillä arvosanoilla varustettuna fyysikkona, varoiksi tein opettajapätevyyden.

Abivuoden lukulomalla luin vain ja ainoastaan englantia ja ruotsia. Ne olivat aineet, jotka ratkaisisivat, tuleeko minusta ylioppilasta vai ei. Nyt jälkikäteen pohdiskelen, että en ehkä sittenkään epäonnistunut yo-kokeissa. Ehkä olin vain taitava viimehetken pänttääjä ja tiedon oksentaja, mikä konkretisoitui erinomaisina kurssiarvosanoina. Harmi, etten osannut olla kaukaa viisas. Olisin tarvinnut ’osaamista’ myös yo-kokeessa.

Lukion päättötodistuksen arvosanani olivat miltei kaikki kiitettäviä paitsi kielten vitoset. Tapani opiskella ei yksinkertaisesti tuottanut tulosta kielissä. Miten oli mahdollista, että onnistuin kahlaamaan koko peruskoulun ja lukion läpi ilman, että yksikään kieltenopettaja pysähtyi ihmettelemään, mistä on oikein kyse? Miksi yhdelläkään näistä opettajista ei ollut aikaa kohdata minua yksilönä ja nähdä muuria, jonka olin välillemme rakentanut? Tuolloin luokkakoot olivat vielä hyvin inhimillisiä.

Nyt minä olen matematiikan opettaja ja tiedän, että luokassani istuu monta oppilasta sama taakka hartioillaan ja he toivovat, että en näkisi heitä. Taakan nimi on 'meillä ei ole suvussa matikkapäätä'. Kun siihen oikein uskoo, tuhoaa se mahdollisuuden oppia matematiikkaa.

Oman 'meillä ei ole suvussa kielipäätä' -muurini rikki takominen alkoi viime vuosituhannen lopulla. Silloinen poikaystäväni, nykyinen mieheni, tuli viikonlopuksi opiskelijakämpilleni Jyväskylään. Mukanaan hänellä oli tuomisia: englanninkielinen satukirja ja punaviinipullo. Taisi siinä mennä toinenkin pullollinen ennen kuin alistuin hänelle satuja ääneen lukemaan.

Nyttemmin olen pitänyt englanninkielisiä konferenssiesityksiä matematiikan opetuksen muutoksesta useissa eri maissa ja ollut useampaan otteeseen kutsuttuna pääpuhujana. Innolla odotan heinäkuun vierailuani Moskovan yliopistoon, jossa saan kulkea Vygotskyn jalanjäljessä uutta oppien ja pääsen jälleen esittelemään tutkimustani.

Hyvät vanhemmat. Älkää siirtäkö omaa kyvyttömyyttänne taakaksi lastenne hartioille. Teistä monet sen on jo tehnyt ja nyt olisi lapseltanne anteeksipyynnön aika. Ei ole olemassa mitään kieli- tai matematiikkapäätä, mutta on olemassa todellisia esteitä, jotka ovat syystä tai toisesta oppimiselle muodostunut. Auttakaa lastenne opettajaa näiden esteiden löytämisessä.

Tästä linkistä löytyy Edita Smart Radion podcast, jossa vastaan siihen, miten minusta tuli vuoden matemaattisten aineiden opettaja. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Minä pärjäsin lukiossa erittäin hyvin kaikissa matemaattisissa aineissa. Kaikissa kympit. Vihasin kieliä ja ymmärsin, että en niitä tule tarvitsemaan, kun joka tapauksessa tulen opiskelemaan teknisen tutkinnon.

Asiat kääntyivät sittemmin valmistumisen jälkeen työelämässä päälaelleen. En ole koskaan joutunut työssäni integroimaan tai derivoimaan, mutta sen sijaan kaikkia opittuja kieliä olen tarvinnut jatkuvasti. Olen myös myöhemmin aikuisiässä opiskellut uusia kieliä ja kirjoittanut niistä hyvät arvosanat yo-kokeissa. Kannattaa opiskella kaikkia aineita. Historiaa ja kirkkohistoriaakin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset