mrstoivola Taistelussa tasapäistämistä vastaan

Pitäisikö viittaaminen kouluissa kieltää?

Helsingin Sanomat 17.4.2018 uutisoi ”Erot tyttöjen ja poikien koulu­menestyksessä repeävät ylä­luokilla – nyt tutkijat ehdottavat opintojen jakamista neljälle vuodelle”. Äkkiseltään en ehdotusta kannata, koska mielestäni kyse on oppimisen motivoinnin ongelmista. Sen sijaan seuraava lainaus kyseisestä jutusta saattaa osua yllättävän oikeaan: ”Nykyopetussuunnitelman mukainen jatkuva arviointi esimerkiksi tuntiosaamisen perusteella ei tutkijoiden mukaan ehkä sovikaan pojille. Poikien tavoitteellinen opiskelu vahvistuisi, jos arvosanan anto perustuisi enemmän osaamisnäyttöön.”

Onko yksinkertaisesti niin, että poikia ei oikein nappaa opettajan näkemys tuntiaktiivisuudesta? Ehkä heitä ei voisi vähempää kiinnostaa vastata koko luokan kuullen opettajan näennäisiin kysymyksiin, joihin hän itse tietää vastauksen? En kiellä, etteivätkö hyvät kysymykset edistä oppimista, mutta syytä olisi ehkä myös pysähtyä miettimään mitä lieveilmiöitä kysymyksillä on erityisesti oppimismyönteisen ilmapiirin luomisessa.

Kun opettaja kysyy kysymyksen, mihin tulee pyytää vastauslupaa viittaamalla, antaa hän samalla oppilaalle luvan valita aktiivisuuden ja passiivisuuden välillä. Tämän luvan annettuaan on mielestäni jokseenkin kyseenalaista arvioida oppilaan osaamista sen perusteella kuinka usein ja korkealle käsi nousee.

Toinen kysymys on, että onko tuntiaktiivisuus ilmentymä uuden opetussuunnitelman mukaisesta arvioinnista. Se voi sitä hyvinkin olla tai se voi olla siitä hyvinkin kaukana riippuen mitä kysytään, miksi kysytään, miten kysytään, kuka kysyy ja ennen kaikkea mitä vastauksesta seuraa. Uusi opetussuunnitelma peräänkuuluttaa formatiivista arviointia, jolla pyritään löytämään oppimisen ongelmia ja puuttumaan niihin. Formatiiviseen arviointiin liittyy aina palaute, joka auttaa oppilasta tämän hetkisen osaamisen ja tavoitteen välisen kuilun pienentämisessä. Tuntiaktiivisuuden arvosteleminen ei tätä ole.

Formatiivisen arvioinnin huippututkija Dylan Wiliam vitsaillen kysyy, miten kävisi, jos lentokoneen kapteeni toimisi kuin valtaosa opettajista? Olkoon lennon lähtöpaikkakuntana Lontoo ja määränpäänä New York. Kun lennon aika-arvio määrättyyn suuntaan olisi saavutettu, lentäjä laskeutuisi lähimmälle lentokentälle kuin kysyäkseen "Onko tämä New York?". Vaikka kaupunki osoittautuisikin Bostoniksi, matkustajia pyydettäisiin poistumaan, koska kapteenin olisi jo kiiruhdettava seuraavalle lennolle. Äkkiseltään vertaus saattaa kuulostaa absurdilta, mutta onko se sitä? Entäs, jos pojat eivät vain halua ottaa osaa näille lennoille? Lennoille, joiden määränpää saattaa alusta asti olla niin hämärän peitossa, että on suorastaan mahdotonta edes pohtia lennon onnistumista saati vaikuttaa omaan viihtymiseen lennolla.

Eihän siitä varmastikaan haittaa olisi, jos opettaja viikon ajan testaisi mitä tapahtuu, kun asettaa itselleen rajoittimen: viittaaminen kielletty. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (31 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Pitäisikö viittaaminen kouluissa kieltää?''

Riittääkö vain se kielto?

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Vai pitäisikö keskisormen näyttäminen kouluissa kieltää?

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Olen lukenut lasteni koulukirjoja. Monet kirjat ovat todella surkeita, lasten ymmärrystä aliarvioivia ja tylsiä. Ei kukaan täysjärkinen halua sellaista tietoa päntätä päähänsä. Oppimateriaalin pitää olla hyvää, jotta lapset innostuvat.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#2
Sukupuolettomat lässykät niitä kirjoittelee salaattia pureskellessaan.

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

Meillä aikanaan oli opettaja, joka kysyi sellaiselta oppilaalta, joka ei viitannut. Nopeasti osa pojista oppi, että kannattaa viitata, jos ei tiedä vastausta, kun kysymys menee kuitenkin sille viittaamattomalle.

Silloin, kun tiesi vastauksen, kannatti olla viittaamatta ja samalla päästä loistamaan osaamisella.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

viitataanko nykyisin yläasteella? meillä ei 2000-luvulla viitattu ja aika moni myös vastaili.. ei jäännyt sellaista odottavaa paineen tuntua kun ei tarvinnut viitata.. pystyi vain heittämään oikean vastauksen.. tai väärän. eikä kukaan välittänyt siitä koska niitä saattoi helposti tulla monia! + homma oli paljon jouhavempaa ja jätkevämpää!

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Joskus pitää jakaa puheenvuoroja, jotta homma pysyisi jotenkuten kasassa, joskus on taas dialogi niin sytyttävää, että hyvä kuuntelu ja toisten arvostus synnyttävät hyvää mieltä ja ilmassa on kunnollista oppimisen meininkiä. Eikä ole tullut pariinkymmeneen vuoteen mielenkään, että pitäisi ketään arvioida sen mukaan, onko lapa miten usein ojossa.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Armeijan käyneet muistavat sen kun varuskuntaan tuli joukko- osaston tarkastaja tms. Opettaja sitten neuvoi, että oppitunnilla kysyttäessä oikealla kädellä viittasivat ne, jotka tiesivät, vasemmalla ne, jotka eivät tienneet. Näin annettiin kuva että kaikki osasivat.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Kun pojat pelaavat tennistä, he yleensä laskevat pisteet ja pelaavat voittaakseen.

Kun tytöt pelaavat tennistä, he yleensä pelaavat pisteitä laskematta ja pelaamisen ilosta.

On suhteellisen selvää että nykyjärjestelmä (ei pisteitä, ei numeroita, ei kilpailua) kouluissa ei kiinnosta poikia.

Se on tehty tyttöjen ehdoilla, tyttöjä varten. Ja naisten tekemä, naisten näkökulmasta.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Todellakin näin! Mitä järkeä on onnistua, yrittää mahdollisimman hyvin, jos se ei näy missään? Numerot takaisin kouluihin 3lk. lähtien.!

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Juuri sitä järkeä että naisystävät voivat harrastaa tennistä viikottain 20 vuotta laskematta kertaakaan pisteitä.

Heillä on täysi vapaus siihen.

Kysymys onkin se, mitä naisjohtoisessa (varhaisopetuksessa opettajista 85%) Suomen koululaitoksessa tehdään kun suurinta osaa poikia ei kyseinenlainen “ajanhukka” kiinnosta?

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

#9

Voi mitä höpinää, Petri. Joka ainoa peli pisteytetään, jos pelikaveri on taidoiltaan tasavertainen kumppani. Muuten sitten vaan pallotellaan.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Tavattoman kaukana todellisuudesta. Kysy huviksesi ensi kertaa tuntemattomilta tytöiltä tai seuraa vain sivusta. Opit jotain nenääsi pidemmälle.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri Vastaus kommenttiin #14

Mitä luulet, pelikokemusta nuoresta likasta saakka ja lukuisia kursseja.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

9# kommentti taitaa olla tämä toiselle Petrille suunattu.. Mutta katsos kun Pojat pisteyttää vaikka ei olisikaan tasavertainen vastus..
Haluan oman kokemukseni tuoda tähän: aikanaan hävisin 6-0 6-0 6-0.. Ja otti pannuun, mutta arvaa muuten olinko iloinen kun sain joskus sen 6-1 erän.. Saati kun taidot parani niin 6-2 jne.. Jossain vaiheessa oli jo 6-6! tämä tuotti oppimisen halua, yrittämistä. ja motivaation kasvua! Jos olisimme vain "pallotelleet" niin mitäpä sitä parantamaan kun vastus olisi pallotellut niin huonosti että olisit osunut siihen palloon!

Sama pätee koulumaailmassa, sinulla on joulutodistuksessa 5 enkku.. Sinä haluat parantaa sen 6.. jopa 7 numeroon.. Eihän tämä tietenkään jokaiselle ihmiselle toimi, mutta voin sanoa että suurimmalle osalle pojista tämä kilpilu/taso malli toimii parhaiten. Mutta tällä hetkellä mennään naisten/tyttöjen ehdolla ja no tulokset ovat sen mukaiset.. Joillekin nykymalli toimii.. Suurimalle osalle ei!
+ On myös varmasti tyttöjä jotka kilpailevat samalla tavalla kuin pohat muuttei läheskään enemmistö ei edes 1/4 tytöistä.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri Vastaus kommenttiin #18

Laji kuin laji, tyttö tai poika, niin parhaaseen lopputulokseen pääsee, kun jokainen kilpailee itsensä kanssa, oli hyviä oppimistuloksia saaneen Ressun lukion motto. Voihan sitä joskus skabatakin.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen Vastaus kommenttiin #23

Kilpailet itsesi kanssa? Mutta miten voit kilpailla itsesi kanssa jos et näe tasoasi mistään? Siis nyt tarkoitan noita koulunumeroita.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri Vastaus kommenttiin #24

Erävoitot selviävät nopesti, mutta en ymmärrä nykyistä koulusysteemiä. Omasta mielestäni numerojärjestemä toimi hyvin.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Joskus kouluissa oli käytäntö, että vastauksissa ja tehtävävuoroissa mentiin järjestyksessä oppilas kerrallaan ilman mitään viittauksia. Se meni hyvin. Kaikki joutui osallistumaan yhtä paljon.

Käyttäjän evaback kuva
Eva Back

Osa voi olla niin ujoja etteivät uskalla viitata, tai se ei ole ollut tapana, pitävät yllä jotakin ns. "kovis"-roolia etenkin pojat. Oikeasti opettajan pitäisi säännöllisesti "häiritä" näitä passiivisiakin, esim. noin 1/3 vastatsi viittaamalla, ja loput sitten yllättäen ja katsoen, että esim. viikon aikana jokainen oppilas on jotakin vastannut. Näin kaikki myös lukevat läksynsä, koska olisihan se noloa jos ei tietäisi käsitellyistä asioista mitään.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Itse en juuri koskaan viitannut (en edes yliopistossa), kun pelkäsin epäonnistumista ja siitä seuraavaa kiusaamista. Ja se aiheutti mulle punastumista ja hikoilua. Yritin aina vältellä sellaista tilannetta.

Kyse ei siis sinänsä ole ujoudesta vaan epäonnstumisen pelosta! Tai voihan ne olla sama asia.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Tämä! Monet opettajat ovat keksineet näihin erilaisia keinoja, meillä oli se ettei tarvinnut viitata.. Ei jännittänyt kun heitti vain tuloksen ilmoille..

Terveisin samasta vaivasta kärsivä, jopa nykyisin.. Pahinta on kun uusi ryhmä. Vaikka ens kesänä aloittamani koulu ja joudun todenäköisesti odottamaan omaa vuoroani että pääsen esittäytymään itseni hikoilen ja mietin kokoajan mitä sanon, ja kun oma vuoro tulee niin änkytän ja menee sanat sekaisin jne..

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #19

"Ei jännittänyt kun heitti vain tuloksen ilmoille.."

Siis kilpahuuto?
Tuo voisi toimia ala-asteella. Mutta ujommat jäisi silti osallistumatta!

Yläasteella vastaukset on jo sen verran pitkiä, että pitää ottaa happea välillä. Lukiossakin saattaa vastauksen kertominen matikan tunnilla kestää muutaman minuutin ja vaatia paljon raapustusta taululle ;)
Vai joko ne taulut on poistettu ja nyt on rasti ruutuun opetusta?

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen Vastaus kommenttiin #20

Toimi yläasteellakin.. Ei ne niin pahoja kysymyksiä ollut.. Eikä tule huutamista, kunhan vaan annetaan yhden vastata. Ja tämä taas on sitten opettajasta kiinni, pystyykö hallitsemaan luokkaa. On varamsti luokkiakin jossa tämä ei toimi. Meillä ja monilla muilla toimii.. Lukiosta en ota kantaa koska en sitä ole käynnyt enkä tule.

Mutta tosiaan Vastaus blogin aloitukseen. Ei kannata kieltää, mutta kannattaa miettiä ja kokeilla toisiakin vaihtoehtoja.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #22

"Eikä tule huutamista, kunhan vaan annetaan yhden vastata."

Viittaamallako tämä yksi pyytää vastausvuoroa? Mitä ne muut vaihtoehdot on, joita kehoitat kokeilemaan?

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen Vastaus kommenttiin #26

1)viittaus
2)Se kertoo joka tietää vastauksen
3) opettaja valitsee aina randomilla (Mikä myös olis meillä jossain vaiheessa käytössä, ja oli luokassa, kun olin kouluavustajana harjoittelijana)
4) Jokainen vuorotellen, Tästä en itse tykkää koska (V)ittumaista on odottaa omaa vuoroa jos itselleen sattuu sellainen kysymys johon ei osaa vastata, ja tietää jo 10 kysymystä ennen että tähän joutuu vastaamaan! Tämä tuottaa sen että tuurilla tietäisit muihin vastauksen, mutta sinulle vain sattuu se mihin et osaa, ja näytät idiottilta...

viittamaallako tämä yksi pyytää.. Ei pyydä, hän ei pyydä sitä ollenkaan.. Yleensä se menee luokissa niin että ettei kukaan vastaa, kuin että jokainen huutaisi vastauksen päällekkäin. Joten tuo toimii hyvin, ja jos kukaan ei sano vastausta voi opettaja sitten randomilla tai valitsemalla sen kusimaisimman oppilaan pyytää vastamaan! :)

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #27

2-4 : johan nuo esitin itsekin. Eihän kohta 4 eroa juuri mitenkään kohdasta 3.
Viittaamalla paras :)

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen Vastaus kommenttiin #28

Kyllähän se randomisti opettaja valitsee, ja vuorotellen jokainen vastaa eroaa huomattavasti..

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #30

"Kyllähän se randomisti opettaja valitsee, ja vuorotellen jokainen vastaa eroaa huomattavasti.."

Onhan niissä paljon samaakin.
Toisessa tiedät milloin vuorosi tulee ja toisessa et tiedä milloin vuorosi tulee. Molemmissa tiedät, että kohta vuorosi tulee.

Käyttäjän evaback kuva
Eva Back

Tämä kaikki esiintymisjännääminen on vain harjoittelun puutetta. Yliopistossa laitettiin monesti opiskelijat viiden hengen ryhmiin keskustelemaan, se on sopiva koko, kaikki pääsevät ääneen, ja tämän kokoinen ryhmä on tarpeeksi pieni ettei ala jännittämään.

Olihan se aika kamalaa kidutusta ennen peruskoulussa, kun ainoat esiintymiset olivat koko luokan edessä ja sitten vielä laulukoe, ja varsinkin jos ei osannut yhtään laulaa. Varmaankin esiintymistäkin pitäisi treenata nykyistä enemmän, onhan se kumma jos siellä peruskoulussa 10 vuotta ollaan eikä joku oppilas pääsee kertaakaan vastaamaan tai muuten esiintymään kuin kylmiltään koko luokan edessä. Varmaan traumaattista.

Käyttäjän JariKorpela kuva
Jari Korpela

Oma kokemukseni koulusta on, että Ala-asteella tuli oltua tunnollinen oppilas. Läksyt tehtiin ja kokeisiin luettiin. Kuten joku täälä jo aiemminkin mainitsi niin kyllä meil oli poikakaveriporukan kanssa aina vähän kisaa siitä kuka sai parhaimma numero mistäki aineesta. Siinä ala-asteen lopussa 5-6 luokan kohdalla ja Yläasteen alkaessa alkoi päähän kuitenkin hiipiä ajatus, miksi tätä opiskellaan? Läksyjä ei tehty juuri koskaan enää yläasteella ja lukiossa. Vasta korkeakoulussa läksymotivaatio palasi, koska nyt se tuntui merkitsevän jotain.

Tässä taitekohdassa moni aine alkoi syventyä ja meni niin sanotusti "abstraktin" puolelle, liian teoreettiseksi. Ei oikein ymmärtänyt miksi näitä opiskeltiin. Jo tuolloin olisi itseäni kiinnostanut syventyä esim tietotekniikan aineisiin, mutta niitä ei vain yksinkertaisesti järjestetty tai jos järjestettiin, ne olivat jo sen ikäiselle sellaisia itsestäänselvyysaineita.

Itse kannattaisin isoja kouluja, jotta koulut pystyisivät tarjoaamaan entistä paremmin ja enemmän tarjontaa. Luokkakoot jne. tulisi edelleen pitää samanlaisina, mutta tarjontaa tulisi saada lisää jo paljon aiemmin, jotta päästään syventymään niihin aineisiin, jotka oikeasti kiinnostaa.

Monia amikseen menijöistä varmasti kiinnostaisi esimerkiksi konetekniikka yläasteella. Ala-aste, yläaste ja lukio kaipaisivat eritoten niitä teknisiä aineita enemmän pojille, jotka jo ala-asteelta lähtien voivat valmistaa ihmistä omaan ammattiinsa aineeseen kohdistuvan motivaation kautta.

Näitä teknisiä aineita olisi hyvä arvostella myös nimenomaan näyttöjen ja osaamisen perusteella, ei kokeiden ja ulkoamuistamisen saatika viittaamisen. Pojille pitää lyödä eteen konkretiaa. Koulu on liian teoreettista, vaikkei teoriaa unohtaa saakaan.

Toimituksen poiminnat