mrstoivola Taistelussa tasapäistämistä vastaan

Milloin siitä tuli hyväksyttyä, ettei opettaja tunne oppilaitaan?

Olen käynyt lukion 90-luvun alussa ennen luokatonta aikaa ja tuolloin oli itsestään selvyys, että sama opettaja, joka oli yksi koulun useista matematiikan opettajista, luotsasi matematiikan opintoni aina ensimmäisestä kurssista viimeiseen asti. Olen itse ollut matemaattisten aineiden opettajana pienessä lukiossa, jossa sain pitää oppilaani koko ajan itselläni. Olen ollut opettajana myös isossa lukiossa, jossa sain pitää yhdessä jaksossa ehkä kolme rinnakkaista samaa lyhyen matematiikan kurssia ja kaksi pitkää, seuraavassa jaksossa vain murto-osa oppilaista oli minulle entuudestaan tuttuja, kolmannessa jaksossa huomasin pitäväni samoja kursseja kuin ensimmäisessä jaksossa jne. Taustalla lienee ajatus, että opettajat erikoistuvat tiettyihin kursseihin. Tuliko minusta siis todella pätevä opettaja joihinkin tiettyihin kursseihin? Ei tullut, minun opettamiseltani vietiin pohja pois. Matematiikan oppiminen kun on niin paljon muutakin kuin sisältöjä. Toisekseen opettajana minusta touhu oli kuolettavan tylsää. Minusta tuli tuskainen opettaja, joka osaa todellakin arvostaa nykyistä työtään yläkoulun opettajana. Työtä, jonka perusta on siinä, että tunnen oppilaani.

Jari Metsämuurosen pitkittäistutkimuksen, jossa samojen oppilaiden matemaattisia taitoja on tutkittu aina kolmannen luokan alusta lukion loppuun, mukaan matemaattinen osaaminen ei juuri näytä lisääntyvän niillä lukion opiskelijoilla, jotka eivät kirjoita matematiikkaa. Miten tämä yksinkertaisesti on mahdollista? Onko oppilaat jätetty heitteille? Kukaan opettaja ei halua jättää oppilaitaan heitteelle, mutta pakottaako systeemi heidät siihen? Päättäjät ja rehtorit, missä vaiheessa siitä tuli hyväksyttävää, ettei opettaja tunne oppilaitaan? Miten ihmeessä opettaja voi suorittaa formatiivista, eli oppimisen aikaista arviointia, jos hän ei tunne oppilaitaan? Ja mikä huolestuttavinta, tästä on tullut itsestäänselvyys. Kiltit opettajat pyrkivät tekemään työnsä tunnollisesti ja ottamaan kopin uudesta opetussuunnitelmasta siitä lähtökohdasta, etteivät he tunne oppilaitaan.

Uusi opetussuunnitelma maalailee mielikuvaa opettajasta oppimisen valmentajana. Oppimisessa tärkeintä on oppimaan oppimisen taidot ja itseohjautuvuuden tukeminen. Uusi opetussuunnitelma tavoitteineen kulkee rintarinnan John Hattien metatutkimusten kanssa, jossa tutkimusaineistona on 800 tutkimusta oppimiseen vaikuttavista tekijöistä ja yhteensä 80 miljoonaa oppilasta. Tutkimuksen mukaan parhaiten oppivat oppilaat, jotka osaavat arvioida omaa osaamistaan suhteessa saavutettavana olevaan tavoitteeseen. Tutkimuksen sanoma kiteytyy oppimisen näkyväksi tekemiseen. Parhaita oppimistuloksia saa aikaan opettaja, joka katsoo oppimista oppilaan silmin ja auttaa oppilaita tulemaan itsensä opettajiksi. Tähän opettajia ohjaa myös lukiolaki, joka selkeästi sanoo, että arvioinnilla on pyrittävä ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään opiskelijan edellytyksiä itsearviointiin.

Kun opettaja tuntee oppilaansa, on työn ja arvioinnin perusta eettisesti vahva. Kun opettaja tuntee oppilaansa, pystyy hän oikeasti keskittymään itseohjautumisen tukemiseen ja oppimaan oppimisen taitoihin. Kun oppilaat pysyvät samalla opettajalla kurssista toiseen, pystyy opettaja ottamaan vastuuta oppilaan oppimisesta ja asettamaan pitkän aikavälin tavoitteita oppilaiden kanssa. Aivan erilailla mahdollistuu myös oppilaan yksilöllisen etenemisen tukeminen. Miksi kaikkien ylipäätään pitäisi käyttää sama aika saman kurssisisällön suorittamiseen? Lukioilta vaaditaan rakenteellisia muutoksia uuden opetussuunnitelman hengen saavuttamiseksi. Edellytykset formatiiviselle arvioinnille ja itseohjautuvuuden tukemiselle olisivat ihan toiset, jos matematiikkaa käsiteltäisiin kokonaisena pakettina yksittäisten kurssien sijaan ja tämä paketti olisi sidottu tiettyyn opettajaan edes vuositasolla. 

Kari Uusikylä maalailee uhkakuvia siitä, kuinka koululaiset itseohjautuvat surman suuhun. En pitänyt jutun sävystä alkuunkaan. Itseohjautuvuuden tukeminen kun ei ole opettajille mikään valinta, vaan velvollisuus, jonka meille antaa niin perusopetuslaki kuin lukiolakikin. Itseohjautuvuus ei ole mikään taito joka ihmisellä on tai ei ole, vaan jatkuvasti kehitettävissä oleva kyvykkyys. Opettajalta vaaditaan kovaa työtä itseohjautuvuuteen ohjaamisessa. Ikävä kyllä päättäjät, te teette tästä tavoitteesta aika tuskallista opettajille, jos kaiken lähtökohta on se, että opettaja ei tunne oppilaitaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Risto Salonen

Mikä on vi,ana, että sama opettaja ei voisi olla koko ajan opettamassa.
Äidinkielen ja matematiikan opettajat olivat koko 8 vuoden oppikouluaikani samat. Syy vai ei, mutta molemmista laudatur.

Käyttäjän SibilYanev kuva
Sibil Yanev

Hyvä kirjoitus! Välillä unohtuu se asia, että opettaja ei ole vaan jakaamassa dataa eteenpäin. Poettajat ovat tukemassa lasten ja nuorten henkistä ja fyysistä kasvua samalla. On aina ajateltava, että opettamisen keskeinen teesi on inhimillisyys ja vuorovaikutus - ei niinkään tuloksellisuus.

Käyttäjän KaroliinaKaita kuva
Karoliina Kaita

Hyvä kirjoitus. Koin saman voimakkaan ristiriidan, kun kurssin aikainen arviointi nousi voimakkaasti muotiin. Useampaa yli kolmenkymmenen opiskelijan ryhmää ohjatessa ei tosiaankaan ehdi tutustumaan useimpiin opiskeljoihin kovinkaan hyvin. Muutamista opiskelijoita piirtyy tarkka kuva isossakin ryhmässä. Se, että kaikki opiskelijat saavat taitotasoaan kuvaavan numeron, on kuitenkin heidän oikeutensa. Tätä varten tarvitaan ihan perinteinen kirjallinen koe, ainakin matematiikassa. Jatkuva arviointi toimii opiskelijoiden ohjaamisessa, ja jokainen opettaja tekee sitä, mutta se kohdistuu opiskelijoihin epätasaisesti - erityisesti suurissa opetusryhmissä - eikä valitettavasti siksi sovi arvosteluun. Pidemmällä aikavälillä, kun oppilaisiin tai opiskeljoihin voi tutustua, mahdollisuudet ovat täysin toiset.

Kun joskus harvinaisen pienen ryhmän tai muun erikoisen seikan vuoksi pääsen opettamaan samoja ihmisiä hieman pidemmäksi aikaa, on mahtava huomata, kuinka se antaa lisää mielekkyyttä työhön ja parantaa tuloksia. Suuressakin uudessa ryhmässä opin kyllä nimet suhteellisen nopeasti ja kokemuksen myötä havainnoin myös tyypillisiä oppimisen ongelmia yhä nopeammin. Silti opiskelijat sekä opettaja hyötyisivät vielä paljon enemmän pidemmästä yhteistyöstä.

Sen lisäksi, että opiskelijat vaeltavat opettajalta toiselle, vaeltavat myös opettajat koulusta toiseen koostaen elantonsa lyhyistä pätkistä. Äitiyslomasijaisuuden perään tulevaan hoitovapaan sijaisuuteen ei välttämättä molempiin palkata samaa sijaista. Paikka laitetaan uudestaan auki, koska näin voidaan tehdä, vaihtelu virkistää ja on hyvä avoimesti kilpailuttaa. Opiskelijat sekä peruskoulussa oppilaat usein mielellään jatkaisivat saman opettajan kanssa. On sydäntäsärkevää, kun opiskelijat tulevat ihmetelleen kysymään, miksei kurssitarjottimessa näy ensi syksylle minun kurssejani ollenkaan. Yhtä sydäntäsärkevää on se, kun löytämässäni uudessa työpaikassa oppilaat kysyvät ensimmäiseksi kuinka kauan minä nyt sitten aion olla siellä, kun heillä on niin monen aineen opettaja vaihtunut niin monta kertaa. En voinut vastata muuten kuin miten asia on: työsopimus on tehty yhdeksi lukuvuodeksi, jatkosta ei ole mitään tietoa. Vuoden mittainen työpätkä on toki ilahduttavan pitkä sekin.

Toimituksen poiminnat