mrstoivola Taistelussa tasapäistämistä vastaan

Anna oppilaiden epäonnistua

Fysiikan ja taloustieteen Nobelin palkinnot vuodelle 2016 on jaettu. Mitä yhteistä on professorien Michael Kosterlitzen (Yle 4.10.2016) ja Bengt Holmströmin (HS 10.10.2016) haastatteluissa sekä uudessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa (POPS)?

”Enimmäkseen vain istun, ja tuijotan papereita. Ja yritän selvittää, onko missään mitään järkeä. Yleensä ei ole. Fysiikka on loppujen lopuksi 99 prosenttia epäonnistumista, ja prosentin verran onnistumista”, toteaa Michael Kosterlitz.

Holmström puolestaan puhuu lämmöllä amerikkalaisesta professoristaan, jota Helsingin sanomat siteeraa seuraavasti: ”Oli ollut vaikea tentti. Holmström oli yrittänyt todistaa matemaattisesti jotain, mutta pitkä polku oli lopulta johtanut umpikujaan. Hän kirjoitti tenttipaperiin, että ei, tämä ei nyt tainnut mennä näin. Kun tenttivastaukset palautettiin, Holmströmin paperissa luki: Jos Jumala olisi ollut ollenkaan oikeudenmukainen, argumentointisi olisi pitänyt toimia. Tärkeintä oli sittenkin ollut matka, ei perille pääseminen. Tästä matkasta professori oli antanut opiskelijalleen täydet pisteet.”

Holmström intoutuu myös muistelemaan opettajaansa DeLeeuwia, joka ensimmäisenä päivänä antoi opiskelijoille luettavaksi matematiikan kirjan, jonka pohjalta oli tarkoitus aloittaa keskustelu reaalianalyysistä. Persoonallista oli myös antaa oppilaiden tehdä töitä väärän olettamuksen eteen nauttien oikeana olemisen illuusiosta kunnes he päätyivät umpikujaan. DeLeeuwin opetusmetodi oli Holmströmin mielestä briljantti. Minusta se tavoittaa uuden POPS:n syvimmän olemuksen. Oppimisen kannalta keskeisiä ovat oppilaan ajattelun aktiivisuus, oppimisprosessin itseohjautuvuus sekä oppimisen vapaus.

Joko olisi aika yleisemminkin antaa virheille se arvo, mikä niille oppimisen edistämisessä kuuluu? Joko olisi aika lopettaa taululle täydellisten virheettömien mallilaskujen laskeminen ja ruokkia vääristynyttä mielikuvaa siitä, mitä on matemaattinen osaaminen?

Uusi POPS sanoo erittäin vahvasti, että oppimisen potentiaali tulee nähdä siinä, mitä oppilas sanoo ja tekee. Opettajan rooli ei ole tiedon jakaminen vaan oppilaiden matemaattisen monilukutaidon tukeminen. Toki faktatietoudella, terminologian tuntemuksella, käsitteistön hallinnalla sekä laskurutiinilla on edelleen tärkeä rooli matematiikan osaamisessa, mutta keskiössä on oltava oppilaan omat kehitysmahdollisuudet. Matemaattinen osaaminen ei tarkoita muistamista, miten kussakin tilanteessa tulee toimia vaan rohkeutta uskaltaa yrittää, haastaa itseään ja tehdä virheitä. Kun niitä oikein paljon tekee, saattaa olla jonakin päivänä Nobelin arvoinen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Pekka Iiskonmaki

''Anna oppilaiden epäonnistua''

Ei se oppilaalle ole ongelma vaan opettajalle.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Kyllä kertotaulun oppiminen perustuu muistamiseen. Koulussa keskeistä on kulttuurin siirto ja siihen liittyen eri alueiden PERUSTEIDEN oppiminen. Tuohon tutkiva oppiminen ei ole kovin tehokasta.

Blogin alkuesimerkissä viitataan uutta luovaan tutkimukseen. Kouluoppimisen kannalta kyse on kontekstiharhasta. Toki koulussa on hyvä myös oppia, että suurin osa tutkimustyöstä on väärien hypoteesien testaamista.

Luonnontieteen nobelistien ÄO on samaa tasoa kuin korkeakouluopiskelijoiden keskimääräinen ÄO. Sitkeys ja pitkäjännitteisyys ovat tärkeämpiä kuten myös hyvä tutkmusryhmä ja haastava aloitusprojrkti.

USA:ssa tietääkseni todettu, ettei itsearviointi toimi edes korkeakoulutasolla.

Erehtymisen korostaminen harhaista:

http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/205...

Ville-Matti Vilkka

Kyse lie kuinka kertotaulu opitaan: kuin joukko satunnaisia merkkejä vai kuin toisiinsa kytkeytyviä merkityksellisiä asioita. Siinä ero. Kun asioiden mielelliset yhteydet selviävät on ne helpompi myös muistaa. Mielellisyyden löytäminen on usein pidempi polku kuin pelkkä ulkoa oppiminen. Sen vain tekee mieluusti. Syystä tai toisesta ihminen vainuaa merkityksien polkuja ja lähtee seuraamaan niitä.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Virheettömyyden tavoittelu aiheuttaa paljon vahinkoa melkein kaikissa oppiaineissa.

Bravuurina ehkä kieltenopetus, jonka tulisi lähteä liikkeelle virheellisestä yksinkertaisesta puhekielestä, eikä teoreettisesta täydellisestä kirjakielestä. Nykyisin lopputuloksena on vaikenemista ja epävarmuutta useilla eri kielillä.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Kielten opiskelu on sisältötyhjää, virheet ok. Matematiikka ja tieteet toisenlaista.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Niin, erona taitaa kuitenkin olla se, että Holmström puhuu yliopisto-opiskelijoista, joilla (ainakin teoriassa) ne ikävästi ja vanhakantaisesti päntätyt perustaidot ovat jo hanskassa.

Samoin, yliopisto-opiskelijan voi olettaa jo olevan sen verran kypsempi, että pystyy tekemään tulevaisuuttaan koskevia päätöksiä ja ohjaamaan omaa oppimisprosessiaan oikeaan suuntaan.

Perusopetuksen osalta taas voi hyvin kysyä, missä määrin lapsi kykenee tekemään oman tulevaisuutensa kannalta oikeita päätöksiä ja kiinnostumaan tulevaisuutensa kannalta tärkeistä asioista.

Ei ole kovin vaikea kuvitella Jonnea (nimi muutettu) 13v, joka itseohjautuvasti käyttää aikansa etsien koulun tarjoamalla tabletilla aikuisviihdettä geometrian perusteiden tai ruotsin kielen kieliopin opettelun sijaan.

Samalla voi myös kysyä, miksi Jonne ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa tekemisistään? Onko logiikka jotakuinkin sellainen, että Jonne ymmärtää kyllä tarvitsevansa joskus vuosien päästä jatkokoulutuksessa matematiikkaa ja muita tylsiä aineita ja osaa siten itseohjautuvasti niistä kiinnostua, muttei ymmärrä ettei saa kävellä kassan ohi maksamatta?

Vai onko tässä kenties ilmeinen vaara sille, että Jonne ei ihan osaa vielä itseohjautua oikeisiin asioihin, ja tulee syssineeksi siinä samalla oman tulevaisuutensa.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Niinpä. Ja eihän kasvatustiede edes ole tiede, vaikka noita väikkäreitä väsäävätkin:

http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/186...

Niko Sillanpää

Solakivi on nähdäkseni asian ytimessä. Matemaattisten todistustekniikoiden hallitseminen sillä syvyydellä, että luovuus tulee merkittäväksi tekijäksi, on mitä ilmeisimmin väestön valtaosan täysin ulottumattomissa. Tämä riippumatta oppimisympäristön sallivuudesta ym. ominaisuuksista (mistä blogisti itse asiassa taitaa enemmänkin puhua). Sama pätee menetelmätasolla matemaattiseen mallintamiseen ja myös hypoteesien generointiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset